Mitta Oy on allekirjoittanut kauppasopimuksen Wiiste Oy:n koko osakekannan ostosta

Mitta Oy allekirjoittanut 22.6.2023 kauppasopimuksen rakennusteollisuuden mittausjärjestelmiin keskittyneen Wiiste Oy:n koko osakekannan ostosta. Mitta jatkaa kasvuaan monitoroinnin ja älykkään teknologian moniosaajana uuden yrityskaupan myötä. 

Vuonna 2012 perustettu Wiiste Oy on Suomessa markkinajohtaja ja kansainvälinen edelläkävijä rakenteiden langattomassa kosteudenseurannassa.

Wiiste Wireless -järjestelmän ansiosta asiakkaat voivat seurata rakennushankkeiden olosuhdemittauksia sekä betonin ja puun kosteudenseurantaa IoT-antureiden avulla reaaliaikaisesti ja itsenäisesti.

Wiisteen tavoite on auttaa asiakkaita rakentamaan tehokkaasti korkealaatuisia rakennuksia, jotka ovat käyttäjilleen terveellisiä.

”Tiedolla johdetuilla ratkaisuilla tuotamme aina parasta lisäarvoa asiakkaille, minkä vuoksi erilaiset reaaliaikaiset monitorointijärjestelmät sopivat erittäin hyvin Mitan jo olemassa olevaan palveluvalikoimaan”, Mitta Groupin toimitusjohtaja Aki Puska sanoo.

”Yrityskaupan myötä saamme jälleen loistavaa osaamista porukkaamme ja pystymme tarjoamaan vielä kattavampia monitorointiratkaisuja asiakkaidemme kasvaviin tarpeisiin”.

10 henkilöä työllistävällä Wiisteellä on vahva tuotekehitysosaaminen ja kaikkien tuotteiden valmistus tapahtuu Suomessa.

Wiiste Oy:n avainhenkilöistä tulee yrityskaupan myötä Mitta Groupin osakkaita ja jatkavat entisissä tehtävissään.

”Useat palaset loksahtavat Wiisteen näkökulmasta hienosti paikalleen. Mittaan liittyminen tukee luonnollisella tavalla liiketoimintamme kasvu- ja kansainvälistymistavoitteita. Markkina-alueessa ja tavoitteissa on poikkeuksellisen paljon yhtäläisyyksiä”, Wiisten toimitusjohtaja Aki Böök kommentoi.

”Asiakkailla on yhä laajempi mahdollisuus saada erilaisia monitorointiratkaisuja. Yhdistämällä molempien osapuolten olemassa oleva tekninen kyvykkyys ja mittaamisen asiantuntemus pystymme vastaamaan tähän vaatimukseen erinomaisesti. Wiisteen asiantuntijat pääsevät toisaalta laajentamaan osaamistaan, mutta toisaalta taas lisäävät Mittaan ja sen asiakkaille uutta osaamista rakentamisen monitoroinnista”, Böök lisää.

Lisätietoja antavat

Aki Puska
toimitusjohtaja
Mitta Group Oy
+358 405 683 490
aki.puska@mitta.fi


Aki Böök
toimitusjohtaja
Wiiste Oy
+358 405 964 599
aki.book@wiiste.com